Valkuainen

Valkuaisaineet ovat elimistön rakennusaineita, joita hevonen käyttää ylläpitoon, kasvuun, tiineyteen, maidontuotantoon ja lihastyöhön. Valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista, joista välttämättömiä eläinlajista riippuen on noin kymmenen. Eläin ei pysty valmistamaan välttämättömiä aminohappoja itse, vaan sen on saatava ne ravinnosta valmiina. Hevoselle tärkeimmät välttämättömät aminohapot ovat lysiini ja metioniini. Hevosen valkuaistarve ja rehujen valkuaispitoisuus ilmoitetaan sulavana raakavalkuaisena (srv).

Rehujen valkuaisaineet hajoavat pääosin ohutsuolessa ja osin paksusuolessa mikrobien hajottamana. Hevonen voi kuitenkin käyttää hyväkseen lähinnä vain ohutsuolesta imeytyvää valkuaista. Rehun sisältämä valkuainen on hevoselle sitä  arvokkaampaa, mitä enemmän se sisältää sellaisia aminohappoja, joita hevonen ei itse pysty valmistamaan. Parasta valkuaista onkin eläintuotteista, esimerkiksi maitojauheesta peräisin oleva valkuainen. Kasviperäisistä raaka-aineista soija on aminohappokoostumukseltaan erinomaista ja yleisesti käytetty valkuaisenlähde ruokinnassa ja rehuseoksissa. Soijaa käytettäessä lysiinin riittävään määrään on kiinnitettävä erityishuomiota, ja ruokinnan valkuaisen bruttomäärä ei saa olla liian suuri. Eläin joutuu poistamaan ylimääräisen valkuaisen kehostaan virtsan mukana ja tällä voi olla haitallinen vaikutus myös kivennäisten imeytymiseen ja siten luuston koostumukseen.

Lysiini – tärkein aminohappo

Erityisesti kasvavan eläimen ruokinnassa aminohapot ovat tärkeässä roolissa. Aminohapot ovat valkuaisaineiden rakenneosia. Kasvavan varsan lihasmassan, jänteiden ja sidekudosten rakentumiseen tarvitaan eri aminohappoja. Välttämättömiä  aminohappoja, kuten lysiiniä, on oltava päivittäisessä ravinnossa. Mikäli lysiiniä ei ole riittävästi, keho ei pysty korvaamaan sitä muilla aminohapoilla.

Imettävät tammat ja alle vuoden ikäiset varsat tarvitsevat eniten valkuaista, jonka tulee myös olla hyvälaatuista ja aminohappokoostumukseltaan hevosille soveltuvaa. Siitoshevosten ja varsojen ruokinta on Suomessa erittäin harvoin liian voimakasta. Pohjoinen ilmastomme asettaa omat vaatimuksensa, ja erityisesti pihatossa kasvavien varsojenruokinta on toteutettava huolellisesti.

Urheiluhevosten valkuaisentarve on vähäisempää. Liiallinen valkuaisen syöttö ilmenee esimerkiksi suoliston toimintahäiriöinä, hermostuneisuutena tai lisääntyneenä virtsan erityksenä. Virtsan mukana elimistöstä poistuu tärkeitä kivennäisaineita, mikä voi aiheuttaa kasvaville varsoille luuston kehityshäiriöitä.

Optimaalinen valkuaisrehun aminohappokoostumus vähentää ylimääräistä virtsan eritystarvetta.

Löydä oikea tuote
Yritys
Parasta ruokaa hevosellesi
Progut